25. loka, 2016

Räjähdys

Netti on viime päivinä taapustanut eteenpäim todella hitaasti. Syynä hyökkäykset suurille internet-palvelimille. Mitä tapahtuisi, jos internet kaatuisi? Varmaankin maailmanlaajuinen lama iskisi. Ihmisten olisi opeteltava tyystin uusi elämä. Varsinkin nuoremmalle sukupolvelle se voisi olla aivan uudenlainen turhauttava kokemus. Tuhannet nettifirmat menisivät nurin. Yhä vaikeammin pienet yritykset saisivat ääntään kuuluviin. Jotkut saattaisivat olla jopa iloisia internetin kaatumisesta. Minä en ainakaan kuuluisi heihin. Minusta internet antaa paljon enemmän valinnanvaraa. Ei ole riippuvainen televisiosta, vaan aivan muusta. Olisi aika tylsää alkaa kantaa taas tietokirjoja esille tai mennä ostamaan kioskille vanhanaikaisia pornolehtiä. Useammin joutuisi kolkuttelemaan oville, jotka eivät olisikaan auki. Ei voisi itse valita minnä mennä lomalle, vaan yhä useammin se olisi sattumankauppaa. Kyllähän bittiavaruuden kaatuminen loisi uudenlaista ajattelua. Siihen voisi kyllä mennä huomattavasti enemmän aikaa. Yöt saattaisi nukkua huomattavasti paremmin. Olisi mielenkiintoista tietää kuka järjestää hyökkäysiä, vai tulevatko ne vielä lähempää kuin osaammekaan aavistaa.

Kuva; Kenneth Vagemeyer/Flickr.

 

 

Jaa tämä sivu