26. joulu, 2017

Pyhiä

Pyhiä on vietetty taas pitkän kaavan mukaan. Onneksi on tullut syötyä normaalia humattavasti vähemmän. Kuitenkin joulutorttuja vihreistä kuulista tuli koitettua tehdä. Ihan jees, mutta perinteinen kuitenkin parempaa. Eilen oltiin sitten katsomassa leffa, jonka olisi voinut jättää hyvin väliin. Oli jopa Hesarin arvostelijan kanssa samaa mieltä. Hän arvioi elokuvan sekasotkuksi ja sitä se varmaankin olikin. Tuntemattoman jälkeen tuo tuntui turhan tylyltä laskeutumiselta suomalaisen elokuvan syövereihin. Onneksi on vielä leffalippuja käyttämättä, joten voisi vielä yrittää katsoa jonkin sivistävämmän elokuvan.

Eilen tein jo muutamia perhojakin. Vähän on se tyyli taas hakusessa pitkän tauon jälkeen. Kuitenkin sellaisia suteja, että voisi saada lohenkinjos oikein hyvä tuuri sattuu Tenolla.

Tänään pitäisi jo tehdä vähän töitäkin ja illalla loppuu Huuto.netissa myytävätkin. Siellä on pari hyvää decoyta vailla tarjousta vielä.

Jaa tämä sivu