31. touko, 2019

Ruokakärryt

Ruokakärryt on lisääntyneet viime vuosina ja tämä on hyvä asia. Ne ovat tehokkaita ja piristävät katukuvaa myös visuaalisesti. Suurena katuruuan ystävänä ostan niistä meilummin ruokaa kuin kahviloista. Osa kahviloistakin on hyviä varsinkin toreilla. Kuitenkin ketjukahvilat jävät minulle kauas ruokavaunuista. Kuvassa koju, mikä on tehty Vespan tehtaassa Italiassa. Koju oli eilen Vallilan pihakirppis tapahtumassa.

Pieniä katuruokakojuja mahtuisi Helsinkiin tuhansia lisää. Olen ihmetellyt sitä miten metrokäytävät kumisevat tyhjyttään ruokavaunuista. Saksassa jokaisessa metroasemalla on lukuisia pieniä ruokakojojuja. Pop Up ravintolapäivä Helsingissä osoitti miten monipuolinen ruokakaupunki Helsinki voisi olla, jos siihen annettasiin pienille ruokayrittäjille mahdollisuus. Uskon vakaasti myös siihen, että katuruuan hintataso putoisi tuntuvasti, jos saataisiin pääkaupunkiseudulle tuhansia ruokakärryjä lisää. Ne lisäävät hyväolontunnetta ja värittävät kevään ja kesän tapahtumia. Niistä tulee hyvä mieli ja makumaailma on entistä monipuolisempi. Mielummin näitä pieniä ruokakärryjä katselee lähiöissä ja kaupungilla kuin masentavia kaljakuppiloita.

#katukuva #ruokakärry #ruokavaunu #helsinki #metro #metrokäytävä #popupravintolapäivä #ruokakaupunki #ruokayrittäjä #pienyrittäjä #hintataso #hyväolontunne #makumaailma #lähiöt #kaljakuppila #ruokakaupunki #katuruoka #streetfood #monipuolinenmakumaailma

Jaa tämä sivu