19. tammi, 2013

Persoonalliset kahvilat ja ruokapaikat

Viime vuosikymmeninä kahvilakulttuuri on mennyt Suomessa eteenpäin.  Kahvilan sämpylät eivät ole enää pohjalaista vapaapainimattoa ja myös leivonnaiset ovat parantuneet huomattavasti. Tosin vanhoja klassikoita on myös poistunut listoilta. Myös  leipäkulttuuri on mennyt eteenpäin, muttei vieläkään yllä vaikkapa iloisen Köpiksen tasolle. Siellä lähes joka kadunpätkällä on leipomo tai kahvila, jotka myyvät leipää ja leivonnaisia mukaan. Miksei meillä päästä samaan? Edellytyksiä olisi aivan samaan. Onko esteenä lainsäädäntö vai ylityölisät tai yölisät. Suurin osa marketeista myy aivan kauheata leipää läpinäkyvissä muovipusseissa. Oikea leipä on vielä lämmintä ja tuoksuu taivaalliselta. Sitä ei pakata muovipussiin ja se myydään pois muutaman tunnin sisältä sen valmistumisesta. Joudumme siis vielä odottelemaan sitä, että pientalo alueella aamuisin odottaisi oven takan lämmin tuore leipä, jonka tuoksu herättäisi aistit esille heti aamusta. Bussissa voisi olla tämän jälkeen paljon iloisempia ilmeitä, kun työtätekevät menisivät työpaikkojansa kohti.

Pienillä ravintoloilla menee sen sijaan huonommin. Ketjuruokapaikat ovat alkaneet hallita keskuksien ravintolatarjontaa. Tämä on sääli, sillä tuskin koskaan saame ketjuruokapaikassa sellaista ruokaa, jota muistelisimme vielä vuosienkin kuluttua.

Oma asuinalueeni Espoo voisi olla etnisen ruokakulttuurin kehto. Kuitenkin ravintolatarjonta on todella onnetonta tämän kokoiselle kaupungille. Ei ole sopivan kokoisia toimitiloja. Pienistä toimitiloista on pulaa. Missä pieni ruokapaikka voisi aloittaa yritystoiminnan pienillä kustannuksille? Nyt ravintolan perustaminen vaatii liikaa pääomaa ja riskejä. Ei millään synny etnistä ravintolakulttuuria. Kaikkiin uusiin kerrostaloihin pitäisi rakentaa toimitilat katutasolle.

Meidän pitäisi hylätä ketjupaikat, jotta pienet ravintolat pärjäisivät. Ulkomailla uskallamme kyllä mennä pieniin ravintoloihin, mutta Suomessa avaamme liian usein suuren ketjun ruokapaikan oven ja supistamme näin monipuolista ruokakulttuuria. Sen jälkeen emme voi vaatia ruualtamme paljoa. Olisi aika herät, etteivät kaikki pienet ruokapaikat kuole. Ja kaikkien ruokapaikkojen ei tarvitse olla etnisiä, vaan ihan tavallinen vanhanajan kotiruokakin kelpaisi. Hyvän ruokahetken voi muistaa loppuelämän. Aloittakaamme sen etsiminen nyt.