19. joulu, 2014

Pienpainatteet

Vanhat 1910-1930 lukujen pienpainatteet ovat upeita keräilykohteita. Oikeastaan ihan sama miltä alalta pienpainate on. Virvoitusjuomat, keramiikka, tupakka, kengät, veneet, silmälasit ja konttorikoneet. Kaikilta näiltä aloilta on tehty hienoja pienpainatteita. Kyllä nykyäänkin osattaisiin, jos niihin käytettäisiin aikaa. Aika alkaa olla nykyihmiselle tuntematon käsite.

Kyllä Suomessa ja Ruotsissa on ollut hienoja yrityksiä. Pienpainatteita tutkimalla huomaa kuinka paljon kapeampi yrityssektori meillä nykyisin on. Ennen osattiin tehdä silmälasitkin Suomessa. Entä sitten kengät. Kuinka upeita kenkiä Tampereella aikoinaan tehtiin. Näkee, että laatu on ollut huikea. Ne olisivat kelvanneet missä päin maailmaa vain. Miten upeita nahkalaatuja. Sitten lähdettiin vain tekemään pitkää sarjaa suunnittelusta ja laadusta välittämättä. Huonostihan siinä kävi.