5. tammi, 2015

Valoa

Pimeimpää aikaan on hyvä, jos on valoa. Oikeastaan ihan sama mistä valo tulee. Valo luo lämpöä. Muutamalla pienemmällä kadulla, kuten Sofiankadulla keskustassa oli hienot jouluvalot. Vähän erilailla laitettu. Turisteja oli suhteellisen paljon. Ainakin ruotsia ja venäjää kuuli puhuttavan paljon. Venäläisiä rekkareita näkyi melkein joka autossa. Saattaahan olla, että ruplan syöksymisen takia heitä ei ollut niin paljoa.

Kuitenkin Helsingissäkin on aivan samat alueet mihin satsataan vuodesta toiseen. Olisi mukava saada muillekin kaduille valoa. Korkeavuorenkatu, Iso Roba ja Fredrikinkatu olisivat sopivia paikkoja. Ne ovat paljon persoonallisimpia ostoskatuja, kuin ydinkeskeskusta