12. helmi, 2015

Keräilykirja

Joskus vuosia sitten olen miettinyt, miten saa tehtyä suuren kirjan. Silloin se tuntui ongelmalta. Nyt tilanne on aivan toinen. Nyt miettii, miten kaikki saa mahdutettua yhteen kirjaan. Mitä kaikkea mielenkiintoista joutuu jättämään pois. Tämän kirjan pitää olla kuitenkin runsas, kuin villiviini, joka rönsyilee joka suuntaan ja jossa on erivärisä lehtiä.

Viikonloppuna saa tästä kaikesta esimakua. Kaikki kuvat oikeilla paikoilleen juttujen yhteyteen. Sitten pitää vielä arvioida niiden juttujen pituus, mitä ei ole vielä haastateltu. Sitten vielä tehtaiden logot, informantit, hakemistot ja lähteet. Apua, toivon, että tiedän edes itse mitä olen tekemässä.