6. maalis, 2015

Seminaari

Meinaan tänään ihan hupsutella ja pitää vapaapäivän. Ajattelin lähteä Sport Expoon ja samalla käydä kuuntelemassa Vastuullisen kalastuksen seminaarin klo 13.00. Tosin vastuullisuus siitä on kaukana, kun olen lukenut kansanedustajien kommentteja uudesta kalastuslaista. Kyllä Petteri Orpo on tehnyt uuden lain kanssa ihan hyvää työtä. On ainakin yrittänyt parhaansa. Kyllähän lakiin jää vieläkin hirveitä torsoja. Pahin on, ettei verkkojen silmäkokoja edelleenkään mitenkään rajata. Tulee olemaan vieläkin pääosin villiä tuo verkkotouhu, mutta tämähän on vain Suomi. Toinen on toi kalan myyminen.

Suomessa ei välitetä kalakannoista. Se käy ilmi kun lukee kansanedustajien karmeita puheenvuoroja eduskunnassa. Todella pöyristyttävää. Olen koittanut kahlata kaikki puheenvuorot läpi. Ei ymmärrä, ei ymmärrä. On siellä joukossa hyviäkin lausuntoja. Aika harvassa ne ovat. Kalat unohdetaan kokonaan ja puhutaan vaan rahasta. On aika kuvottava puhua kalavesien rahallisesta tuotosta. Enemmin pitäisi puhua kalojen uhanalaisuudesta ja kalojen lisääntymisestä ja kalateistä. Kalat kun uivat tuulten mukana. Aika surullista, olisihan Suomessa oikeilla ratkaisuilla mahdollista tehdä kalavesistä mitä vain. Vaaleissa pitää katsoa tarkkaan minkä numeron lappuun kirjottaa. Noita huru-ukkoja ei pidä päästää uudestaan eduskuntaan. On pakko tietää, mitä oma ehdokas ajattelee kalastuksesta ja Suomen taloudesta. En tiedä muuttuuko nää kalastusasiat koskaan Suomessa. Ehkä tää Venäjän läheisyys on meillä liikaa geeneissä. Tää suomalainen kalastuspolitiikka muistuittaa venäläistä sampien kalastusta. Näissä kalastusasioissa pitää vaan ihailla ruotsalaisia. Ne osaa tän kalavesien hoidon paljon paremmin. Ne on vaan näissä hommissa valovuosia edellä. 

Tänään varmaankin kalastuslain käsittely jatkuu eduskunnassa. Pitää katsoa sitä surkuhupaisaa esitystä kyselytunnilla. Kuitenkin pitäisi muistaa, että niiden kalojen pitäisi olla edelleen pääosissa. Molskis!