16. maalis, 2015

Logoja

Viimeiset päivät on tullut pyöriteltyä lelujen logoja. Lelunvalmistajia on ollut historiassa hämmästyttävä määrä. Saksa oli aikoinaan vahva lelumaa, jossa oli valtavasti osaamista. Ilman sotia Saksa olisi tuskin menettänyt asemaansa suurimpana lelunvalmistajana. Nykyisin markkinoita hallitsee Kiina. Jotenkin kaikki oli turvallisempaa, kun valmistus oli lähempänä meitä.

Logot ovat leluissa tärkeitä. Ilman niitä monista leluista olisi vaikea tunnistaa tekijää. Pitäisi saada logoista 3-4 sivua aikaisiksi. Enempää ei ole tulevassa kirjassa tilaa. Ainakin tärkeimmät tehtaat on syytä tuoda esille. Nämä vievät paljon aikaa, mutta ovat mielestäni todella tärkeitä tunnistusapuna kaikille keräilijöille. Logotkin tuovat nostalgisia muistoja mieleen. Jussila, Niemi, Lelutehdas Suomi, Lego, Kellerman, Bing, Marx, Marklin, Kestner,Jumeau, Lehmann, Steiff, Nokia ja monet muut. Leluilla on mielenkiintoinen historia ja se on osa meidän meidän omaa lapsuutta.