23. huhti, 2015

Muuttolinnut kohti Brysseliä

Viime hallituksen eduskuntatyöskentelyä on moitittu. Keskustan voitto piti muuttaa kaiken. Kuitenkin samanlainen meno tuntuu yhä jatkuvan. Vielä ei edes hallitusta ole valittu ja ensimmäinen kansanedustaja luopuu paikastaan ja lähtee ykkösluokassa kohti Brysseliä. Sehän oli tietysti taas Paavo Väyrynen, Suomen oma kuninkaallinen. Lieneekö saanut tietää, ettei pääse ulkoministeriksi? Kuitenkin takaportti pitää vielä olla. " Tarvittaessa voin milloin tahansa luopua paikasta Euroopan parlamentissa ja ryhtyä hoitamaan tehtävää, Väyrynen toteaa tiedotteessaan". Jalasmökki siis vaihtaa edelleen paikkaa paikasta toiseen suit sait sukkelaan.

Myös eduskunnan sopeutumiseläkkeistä on kohistu viimepäivinä. Sopeutumisrahaa nostaa 39 kansanedustajaa. Monet heistä ovat tehneet jo sitä vuosia. Osaamme nauraa Kreikan hölmöille eläkeratkaisuille, mutta omia virheitä emme huomaa. Ainakaan emme osaa tai halua niitä purkaa. Jotkut kansanedustajat vielä ihmettelevät, että systeemiä arvostellaan. "Kyllähän se on jollakin elettävä". On se kumma kun kansan pitää tulla toimeen perusrahalla. Kansanedustajien luulisi saanneen niin paljon kontakteja eduskunnassa, että saisivat työpaikan hankittua. Mikseivät he perusta yritystä, jos yrittäminen on niin helppoa Suomessa? Ihmetystä herättää vielä se, ettei eri suuruisia eläkkeitä ilmoiteta. Minini taitaa olla kuitenkin 3000,- kuukaudessa käteen. Samaan aikaan jonossa on sairaita, jotka eivät pääse eläkkeelle.

Eli kaikki jatkuu maassamme samaan malliin, eli kaikki edelleen hyvin.