4. touko, 2015

Ottelun jälkeen

Eilisen jalkapalloottelun jälkeen suuntasimme kohti keskustaa ja sushi-ravintolaa. Löysimme itsemme Jaanan kanssa Konnichiwo nimisestä sushi-paikasta Pohjoinen Rautatiekatu 21. Söimme viikonloppu buffetin. Tuskin kukaan pystyy poistumaan paikalta nälkäisenä, jos vähänkään pitää tämäntyyppisestä ruuasta. Ihmisiä oli paikalla paljon ja meno oli aika kaknsainvälistä. Tuntui, että joka pöydässä puhuttiin eri kieltä. Tunsin jo melkein itseni vanhaksi tässä trendikkäässä porukassa.

Tämänkaltaisessa paikassa usein tulee syötyä turhan ähkyksi. Sitä pyrin välttämään ja hyvä niin. Kuitenkin aika lähelle tääläkin kertaa mentiin. Paikassa oli myös lämmintäruokaa, mutta sille löytyi ainakin minulle aika vähän tilaa. Ainakin minulle uudenlaisiakin makunautintoja. Ihan jees paikka, minne saattaa hyvinkin vuoden aikana eksyttyä toisenkin kerran.