9. touko, 2015

Paavo Tynell

Kävin tänään katsomassa Designmuseon näyttelyn, joka esitteli Paavo Tynellin arkiston piirrustuksia. Valaisimiakin oli jonkin verran esillä. Tynellin merkittävin suunnittelujakso Taito Oy:ssa ajoittui 1944-1953 väliseen aikaan. Tynellin lamput ovat aina ajattomia ja tunnettuja myös kansainvälisesti. Tuntuu, että Tynellin lamput ovat kokeneet boomin jo useamman vuoden ajan. Varmasti osasyynä siihen on se, että Finland Hosue markkinoi Tynellin lamppuja Yhdysvaltoihin heti 1950-luvun alussa, varmaankin Olympialaisten imussa.

Näyttelyn jälkeen katsoin myös perusnäyttelyn ja huomasin, että sinne oli tullut ilokseni esille muutamia uusia esineitä. Hyvä näin, jotta jaksaa käydä samassa museossa useamman kerran vuodessa.