24. elo, 2015

Museokortti

Ostan tänään museokortin. Olisin voinut ostaa sen jo aikaisemmin, mutta nyt tuntuu olevan vähän aikaa käydä museoita läpi. Oikeastaan se kuulu kirjaprojektin pakollisiin. Kortti maksaa 54 euroa. Kortti on voimassa vuoden ja sen piirissä on lähes 200 museota. Museokortilla toivotaan kävijöitä enemmän museoihin. Samalla kassakone kilisee paremmin museokaupassa ja kahvilassa. Ihan järkevää. On hienoa, että Suomen vanhoillinen museolaitos on saanut jotain tällaista aikaiseksi. Tosin onhan siellä paljon helmiäkin joukossa. Kortin avulla tule käytyä sellaisiakin museoita, mitä ei muuten kävisi. Tämähän avartaa, jos mikä. 

Katselin museolehden sivuja. Sieltä poimittuja otsikoita. Näitä en ihan allekirjoita. "Museoista ei puutu mitään". Museot on ehtymättömän monipuolisia". "Yhtä juhlaa museossa". Sen sijaan allekirjoitan seuraavat otsikot. "Käy museossa, elä pidempään". "Museot voisivat olla enemmän ajassa kiinni".