3. syys, 2015

Museokortin vingutusta

Vaimo heitti minut eilen ulos työhuoneesta tuulettumaan. Ensin kävin lihiksellä Kauppatorilla. Sen jälkeen piti käydä yhdessä museossa, mutta matka piteni museokortilla neljän museon kierrokseksi. Päälle vielä Kampin Hodari ja Hummeri. Kierrettyä tuli Ateneum, Kiasma, Amos Anderson ja Sinebrychoff. Kaikissa museoissa oli jotain hyvää. Voittajaksi selvisi tällä kertaa Sinebrychoff. Tosin esineet ovat kauimpan omasta genrestäni. Kuitenkin todella harmoninen kokonaisuus. Kulta taitaa olla venäläisten turistien suosiossa. Kotiin naattina, mutta onnellisena. Otin 470 kuvaa, joten tänään voi tutkailla niitä ja oppia lisää. Samalla tuli käveltyä monen päivän verran.