3. syys, 2015

Alfred Winch

Pitää sanoa, että englantilainen/belgialainen Alfred Winch (1854-1930) oli monipuolinen taiteilija. Taiteen lisäksi hän valmisti huonekaluja ja keramiikkaa. Osasi hän huonojakin tauluja maalata, mutta museoihin valikoituneet aikaisemmat työt ovat hyviä. Eilen sain ihailla hänen töitään Ateneumissa ja Amos Andersonilla. Oli hienoa, että näki kerralla useamman työn samalta taiteilijalta. 

Winch asui Suomessa pidemmän aikaa Porvoossa. Valmisti siellä Iiris keramiikkaa ja huonekaluja.Keramiikka ei ollut aikalaisten mieleen, mutta ne nykyisin ne näyttävät sopivan keräilijän makuun. Winchin töitä on esillä Porvoon museossa ja yksi työ on päätynyt British Galleryyn. Hänen olisi pitänyt maalata pointillisia töitä enemmän Suomessa, Belgiassa ja Englannissa. Aikoinaan Suomelle kuulunut Suursaari, oli yksi hänen maalauspaikoistaan. Siellä oli hyvä valo.