26. loka, 2015

Oslossa

Viikonloppuna 4 päivää Oslossa. Hieno reissu. Vaikka Oslon ydinkeskusta on sekava, on siellä tosi helppo liikkua. Käytimme apuvälineinä busseja, raitiovaunuja ja metroa. Minä kävin yhteensä 13 museota läpi. Museotarjonta oli todella laadukas ja vetää vertoja monelle suurkaupunkingille. Museot olivat esinekeskeisiä, mikä oli myös ilahduttava asia. Todella laadukasta esineistöä. Iltapäivisin ajoimme 24 tunnin lipulla kaupunkia ristiin rastiin. Hotelli oli hyvällä paikalla ja näköala suoraan merelle ja oopperatalolle. Todella paljon tuli nähtyä ja kuvattua. Nyt olo on kuin kuukävijällä. Tosin ilman rakkolaastareita matka olisi voinut tyssätä jo puolitiehen. Onneksi niitä sai matkalla apteekista.

Kuva viikinkilaiva-museosta.