20. touko, 2016

Salamander

Eilen oli kiirus päivä ja olo oli kuin salamderilla puistossa kuvan taulussa. Kaikenlaista mukavaa tapahtui. Pientä vastoinkäymistäkin , mutta onneksi ei minusta johtuvaa. Sain hienon laatikollisen sulkia Erkki Virolaiselta. Mahtava paketti erilaista sulkaa. Vuodet vilisivät niitä läpikäydessä. Osan minäkin olin hankkinut vuosien kuluessa. Tänään laitan hyvän kiertämään. Uskon, että paketin saajalla on joulu etuajassa. Tänä päivänä pitää tehdä hyväntekeväisyyttä. Muuten tavallinen ihminen ei selviä Suomessa hengissä.

Kuvan taulu Keminmaan Matisse.