11. loka, 2016

Parturit

Partureilla on mielenkiintoinen historia. Partureita on ollut yhtä kauan, kuin partahöylä on ollut olemassa. Parturit alkoivat kukoistamaan siinä vaiheessa, kun papeilta kiellettiin lääketieteelliset toimenpiteet 1215. Totta tosiaan parturireilla oli ennenaikaan huomattavasti monipuolisempi tomenkuva. Parturi laskivat verta veriastiaan. Tämän takia monen parturin ulkopuolella on vieläkin veriastia. Verijuotikkailla imettiin asiakkailta verta pois. Niistä oli huutava pula ja niitä tuotiin jopa Venäjältä.  Parturi poisti myös hampaat ja amputoi raajoja. Koska kivunlievitystä ei ollut, tehtiin toimenpiteet mahdollisimman nopeasti. Alkuaikoina partureissa ei ollut tuoleja, vaan asiakkaat polvistuivat parturin eteen. Suomen parturi sana on tullut Ruotsista sanoista baberare ja balberare. Parturien tunnuksena on pidetty puna-sini-valkoista sauvaa. Tosin tuolla tunnuksella oli itämaissa toisenkinlainen merkitys. Eli parturit ovat aikoinaan olleet täyden palvelun tavarataloja.