14. loka, 2016

Tervaa suksenpohjassa

Hiihtokansa kohti eilen, kun iso kala Therese Johaug jäi kiinni dopingista. Some repesi kommenteista. Kuitenkaan ei kannata meilläkään iloita liikaa. Seuraava kiinnijäännyt voi olla Suomesta. On hauskaa nähdä saako Johaug mitään rangaistusta. Wada, kun on täynnä norjalaisia tomitsijoita. Suomessakin eilen yksi virkamies puolusti hiihtäjää ja toinen lääkäri epäili vahvasti. On todella isoista rahoista kysymys. Hiihtäjän vuosibudjetti saattaa olla suuremoi, kun koko Suomen joukkueella. Ehkä hän saa korvaukset lääkeyhtiöltä, koska pakkauksen päällä ei lue, että ei saa nauttia sisäisesti. Doping ei lopu koskaan maailmasta. Lakimiesten taskut pullistelevat seteleistä ja saamme aina uusia satusetiä urheilun historiaan. Eikö olisi aika jo astua vapaaseen piristeiden käyttöön. Se käyttää kuka tarvitsee. Joku pärjää ilmankin, kuten tähänkin asti. Itse en kyllä sen jälkeen veisi lastani kentälle harjoituksiin. Pitää muistaa ettei meilläkään Lahden kisojen sotkuja ole lopulliseti selvitetty vieläkään. Varmasti isoja kaloja on vieläkin vapaalla, näytellen tietämätöntä. Talonmiehet ja naapurit kaimat joutavat syyllisiksi. Voiko enää koskaan olla puhdasta urheilua?