6. joulu, 2016

Itsenäisyys

Tänään juhlimme kaikista tärkeintä eli maamme itsenäisyyttä. Kiitos siitä kuuluu kaikille Veteraaneille, Pikkulotille ja Lotille. Myös heille kaikille, jotka ovat antaneet henkensä maamme puolesta. Minkään ei ole ole koskaan suurempaa, kuin uhraus isänmaan hyväksi.

Sotiemme aikana kansakuntamme oli yhtenäinen. Samaa ei voi puhua nykyään. Maamme nousee vain, jos osaamme tehdä yhteistyötä yhteisen hyvän eteen. Nykyisin politikot ovat niin kaukana yhteistyöstä ja toisistaan. Kaikki ajavat vain tiukasti ja sokeasti omaa etuaan. Jostain olisi kaivettava sitä kuuluisaa yhteishenkeä.

Kuva; Pekka Lyytinen SA-kuva. Aittojoki Ristisalmi 08.08.1941.