26. huhti, 2017

Iso kiitos!

Nyt pitää antaa iso kiitos Helsingin kaupunginmuseolle. He ovat laittaneet 40000 kuvaa yleiseen jakeluun Helsingistä. Kuvat löytää Helsinkikuvat. Fi. Kuvia saa käyttää myös kaupallisesti. Siitä iso ja nöyrä kiitos heille. On tätä päivää jo osattu hiukan odottaakin. Nähtäväksi jää seutaanko Sturenkadulla Kansallismuseon kuvarkistossa perässä. Toivon, että sielläkin herätään tähän päivään ja tehdä Suomen kansaa palvelevia päätöksiä. Kiitos kuluu myös kanasaivälisille kuvapalveluille, jotka ovat jakaneet ilmaisia asiakkaiden kuvia viime vuosina. Ilman heitä tähän tilanteeseen olisi tuskin koskaan päästy. Nyt ihmisten kannattaa lahjoittaa vanhoja valokuvia Helsingin kaupunginmuseolle ja säilyttää näin suomalaisten historiaa jälkipolville.

Ehkä pitää antaa vähän myös asiasta kiitosta itselle. Olenhan puhunut kuvien maksuista museoissa. Ehkä hiljainen rukoilu ja äänekäs kiroilu on jotain auttanut. Alkuvuodesta olikin sellainen tunne, että asia voisi edistyä nopeasti. Tämä on jo toinen suuri asia suomalaisissa museoissa, museokortin ohella. Tämä on ilon päivä.

Kuva: Signe Brander Syysmarkkinat Etelärannassa 1912.