16. joulu, 2017

Olutta ruokakauppoihin

Olin väärässä. Eduskunta äänestikin eilen prosenttikorotusten puolesta. Tosin eihän tuo ollut edes prosenttia. Olemme jälleen lähempänä muita eurooppalaisia. Humalahakoisuus on jo vanhanaikaista. Nyt alkoi pienpanimoiden aika. Näen jo mielessäni kuinka vanhoille ruukkialueile tulee joukko pienpanimoita. Maaseudulle syntyy monta uutta työpaikkaa. Aivan, kuten aikoinaan oli virvoitusjuomatehtaita ympäri maata. Lähiruoka ja lähioluet korostuvat. Aletaan arvostamaan rakkaudella tehtyä ruokaa ja oluita.

Kyllä pitää ihmetellä eilistä äänestystulosta. Meidän liberaalit eli cityvihreät äänestivät lakialoitetta vastaan Myös heidän puheenjohtaja Touko Aalto ja presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Vain neljä äänesti sen puolesta. Siinä on meidän todelliset liberaalit. Kyllä on taas gumminauha kiristänyt pipossa tiukasti. Paremmin ei mennyt vasemistollakaan, joista vain kaksi äänesti lain puolesta.

Meillä oli 1920-luvulla hieno viinikulttuuri. Jos ette usko niin käykää katsomassa ravintolamuseossa vanhoja menu-listoja. Kieltolaki tappoi tämän ja tilalle tuli vahva viina. Kielloilla ei saada mitään aikaan, vaan valistuksella. Ei vaaroja valistamalla, vaan tuomalla oikeanlaista ruoka ja juomakulttuuria esille. Ei me voida olla mikään kieltojen luvattu maa. Ei alkoholistit voi määritellä kaikkea. He hakevat viinansa aina oli ne lähikaupassa tai marketissa. Ei voi olla niin, että ruokakauppa ei saa myydä juomia ja seinäntakana oleva Alko saa. Jos haluamme, että tähän maahan saadaan uusia työpaikkoja, niin pitää vanhoillinen byrokratia purkaa. Hyvä Jaana Pelkonen, sait enemmän aikaan, kun paatuneet vanhat sedät. Julistetaan pienpanimoiden aika maassamme avatuksi.

Kuva: Mick Amato.