21. tammi, 2018

Kulttuuria

Eilen oli minulle kulttuuripäivä. Vein ensin yhden kirja tilauksen. Tunsin itseni puolen tunnin ajan kirjailikaksi, kun keskustelimme Liisan ja Jaanan kanssa kirjoista. Keskustelu lainehti myös Helsingin historiassa ja monenlaisessa muussakin kulttuurissa. Keskustelua olisi voinut jatkaa kauemminkin, mutta piti ehtiä teatteriin. Kävimme katsomassa Kansallisteatterissa "Juurihoitoa". Ensimmäistä kertaa elämässä varmaankin oli paikka toiselta parvelta. Aluksi oli vähän outoa katsella piippuhyllyltä, mutta hyvin siihen tottui. Kuulinkin kaiken. Näytelmä oli todella hyvä ja siinä oli kerroksellisuutta. Pidin näkemästäni. Nykyisin teatterin lavasteetkin on niin hienon vauhdikkaita ja visuaalisia. Oli oikein nautinto. Pitää alkaa katsella taas enemmän näytelmiä. Tosta piippuhyllystä voisi tehdä vakipaikan. Eilen nauratti, kun eräs tunnettu näyttelijä oli teatterissa. Nimittäin hän oli edelliselläkin kerralla, kun me olimme Jaanan kanssa siellä. Uskon, että hän taitaa vierailla teatterissa useammin kuin me. Joka tapauksessa hyvä meininki teatterissa!