29. tammi, 2018

Presidentti Sauli Niinistö

Kävi kuten oletettiin presidentti Sauli Niinistö oli presidentinvaaleissa ylivoimainen. Onnea Saulille hienosta menestyksestä. Tämä oli parempi suoritus kuin ylämummo tai ilmaveivi. Kuitenkin eilen illalla kaikki ehdokkaat olivat menestyneet. Pettynyt oli vain Torvalds. Keskustassa ja Demareissa vaalit aiheuttavat varmasti tiukkaa pohdintaa. Hajoittaako Väyrynen  seuraavissa eduskuntavaaleissa keskustan kahtia. Jatkaako puheenjohtaja Antti Rinne vieläkin ensimmäisen voiton hakemista. Persujen Laura Huhtasaari teki nyt todella hyvän kampanjan, mutta hajoittaako Väyrynen heidänkin menestyksen sirpaleiksi tulevissa eduskuntavaaleissa. Näissä vaaleissa näimme ihmeen, sillä Paavo Väyrynen onnittelii Saulia tyylikkäästi. Niin teki myös Pekka Haavisto, siihen hän ei vielä edellisissä vaaleissa pystynyt. Jotenkin melkein sääliksi kävi Vanhasta. Tyylikäs kampanja, mutta vain tulos jäi uupumaan. Sen kuitenkin tiedämme, että kuuden vuoden päästä näemme todella tiukat presidentinvaalit. Varmasti Paavo Väyrynen on silloinkin ehdolla. Nyt voimme keskittyä taas sisäpoliittisiin asioihin Suomessa. Jerry Tapio ehdotti eilen, että toisesta kierroksesta säästyneet rahat voisi antaa Hurstille leipäjonoihin. Kannatetaan.

#presidentinvaalit2018  #sauliniinistö  #vaalit #presidentinvaalit 

Viikon katutaide: Andreanna Moya