21. helmi, 2018

Mitaleita

Nyt alkaa tuntuu siltä, ettei Suomi enää tavoita Norjaa ja Ruotsia näissä kisoissa olympialaisissa mitalien määrässä. Ei vaikka meiltä Suomelta astuisi kehiin kaiken voittava Elmo. Tuntuu, että niitä Elmoja syntyy lähes päivittäin Norjaan.

Iltalehti kertoi kaiken oleeellisen. "Itse asiassa norjalaisurheilijat ovat voittaneet näissä kisoissa kahtena eri päivänä muutamassa tunnissa yhtä monta olympiakultaa kuin suomalaiset kahdeksissa kesä ja talvikisoissa yhteensä." Huh, huh tämä on kyllä suomalaiselle penkkiurheilijalle tylyä tekstiä.

Pitää olla kuitenkin ylpeitä suomalaisista. Tänäänkin oli kovia suorituksia Big Airissa, mutta silti suomalaiset eivät päässeet finaaliin. Taso oli huima. Jos yrittää parhaansa vallitseviin harjoitusolosuhteisiin nähden, sen pitää riittää.

Onko meillä liikaa johtajia, vai mikä on? Ainakaan johtajilla Mika Kojonkoskea myöten ei ole varmasti tulospalkkausta, mitä kyllä ihmettelen. Varaa on maksaa johtajille kymmeniä tuhansia kuukaudessa, mutta ei ole varaa rakentaa esim pikaluisteluhallia. Jos olisi saatu olympialaiset, niin halli olisi pitänyt rakentaa. Kelkkahallikin pitäsi rakentaa, sillä suomalaisethan ovat jykevärakenteisia ja soveltuisivat hyvin kaljavatsoineen kelkkailuun. Tosin harjoitusta pitäisi tehdä aika tavalla, on nimittäin kova laji.  Pitäisi alkaa pitämään urheilijoista huolta ja antaa usealle johtajalle samalla kertaa monoa persuksiin.

Toivotaan, että parisprintissä ja jääkiekossa kulkee.

Kuva: Republic of Korea.

#olympialaiset #parisprintti #mitalitaulukko #norja #olympialaiset #pyeongchang #kanada #suomi