2. marras, 2018

Ihmisen osa

Tänään aamulla otin muutamia kuvia. Yritin ottaa kuvia ihan oudoilla asetuksilla. Ei onnistunut mitenkään erityisesti. Vähän samanlaista menoa kuin eilen Kari Hotakaisen kirjoittamassa ja Juha Lehtolan ohjaamassa "Ihmisen osa-elokuvan" ennakkonäytöksessä. Vähän melankolistahan se oli ja kauneus puuttui, mutta tosi kelpo elokuva kuitenkin. Monta hyvää näyttelijäsuoritusta oli tässä elokuvassa. Nyt sitten odotellaan Klaus Härön elokuvan "Vanha mestari elokuvan ensiltaa.

#karihotakainen #valokuva #kalaushärö #vanhamestari #näyttelijäsuoritus #juhalehtola