22. elo, 2019

Heittoja

Nykyaikaan kuuluu, että politikot tekevät heittoja. Olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Presidentti Donald Trump halusi ostaa Tanskan, siinä kuitenkin onnistumatta. Päälle tietysti ikupotkuraivarit epäonnistumisesta. Olkaamme varuillamme, ettei Trump halua kohta ostaa Suomelta Ahvenanmaata. Yhdysvaltain kosiskelu Grönlannista ei ole ollut ensimmäinen laatuaan. Yhdysvallat on yrittänyt ostaa tätä maailman suurinta saarta jo 1867 ja 1946. Saarihan kuuluu nykyisin Tanskalla, joka joutuu rahoittamaan sitä joka vuosi. Nyt pitää olla varovainen, etti Trump käännä katsettaan Suomen suuntaan. Meille riittää ja Suursaaren menetys.

Myös Suomessa on tehty heittoja. Liikenneministeri Sanna Marin SDP on puhunut lyhennetyn kuuden tunnin ja 4 päivän työpäivän puolesta.Sitä hän ei kertonut pysyykö palkka samana, vai paljonko se laskisi. Toiset on sitä mieltä, että työ syntyy ahkeruudesta ja toiset, että se syntyy tekemällä sitä vähemmän. Kohta ollaan jo siinä vaiheessa, että työpaikalle ei tarvitse mennä, jos ei halua. Kunhan palkka tulee tilille. Onhan tämäkin jonkinlaista tasa-arvoa.

#tasaarvo #politikko #sdp #presidentti #donaldtrump #sannamarin #ahkeruus #lyhennettytyöviikko #grönlanti #saari #sannamarin #liikenneministeri #työpaikka #tanska #suursaari

Kuva: Rob Oo.