28. syys, 2019

Ilmastolakko

Olin eilen kuvaamassa ilmastolakkoa eduskunnan edessä. Rehellisesti sanoen, en oikein tiedä mitä ajattelisin siitä. Pitää vähän sulatella ennen lopullista mielipidettä. Näin kuitenkin paljon hyvää ja huonoa. Parasta oli nuorten vilpittömyys asiaa kotaan. Kuitenkin näin aika paljon poliittista vaikuttamista, mikä lienee huono asia. Tietysti politiikka oli yritetty piilottaa, mutta kyllähän se tuli sieltä loisti läpi. Kaikkia juttuja ei okein edes ymmärtänyt. Pitäää vähän googlettaa ja tutkia asiaa. Olihan se tietysti vähän kornia, että nuoret vaativat kulutuksen hillitsemistä ja samalla soitetaan kännykällä ja imetään muovimukista pillillä nestettä. Kuitenkin iskulauseissa vaadittiin luopumaan muovista, mikä olisi hyvä asia. Se oli hyvää, ettei ihan kauheasti jäänyt porukasta roskaa. Jäihän sitä tietysti jonkinverran, kuten käytettyjä kylttejä. Seuraavaan tapahtumaan tehdään taas uudet kyltit. Kiroilua oli aika paljon, mutta ehkä se "vittu" on vaan niin perussana. Kuitenkin tapahtumassa oli paljon positiivista energiaa, mikä saattaa tulevaisuudessa hyödyttää meitä. Mistä sinä voisit luopua ilmastomuutoksen takia? Pikaruoka, ulkomaanmatkat, lennot, kännykkä, liha, maito, kesämökki, muovi, wc-paperi,marketti matkat, halpis vaatteet, kertakäyttöpakkaukset, kiinantuonti, postimyynti, mikromuoviset kosmetiikat, pehmytvieheet, elektroniikka, laivamatkat, auto, vai joku ihan muu? Elämä on valintoja.

#ilmastolakko #climatestrike #nuoret #eduskunta #politikka #muovi #kyltti #kiroilu #roskaa #muoviroskaa #ilmastomuutos #pikaruoka #ulkomaanmatka #mikromuovinenkosmetiikka, #pehmytvieheet #laivamatkat #auto #postimyynti #kännykkä #liha #maito #halpisvaatteet #kiinantuonti #vessapaperi #marketit #lennot #lentomatka #elektronikka #kertakäyttöpakkaukset