24. marras, 2019

Anteeksi

Viimeaikoina on Suomessa pyydelty paljon anteeksi. Ensin demarit aloittivat sen ja vihreät jatkoivat sitä. Jälkimmäisessä tapauksessa olisi ollut hyvä, jos anteeksi olisi pyytänyt myös Yle. Hehän olivat kuitenkin ohjelman tuottajia ja vastuussa siitä. Tietysti Yle voisi pyytää anteeksi myös sitä, että se on pakollinen kaikille suomalaisille, vaikka maksukortti sopisi yhtä hyvin Ylelle. He voisivat pyytää lisäksi anteeksi urheilun ylitarjontaa. Sunnuntaisin parhaaseen katseluaikaan tulee vain urheilua. Lasten elokuvat ja kulttuuri ei silloin loista ruudussa. Mitä jos kesäisin näytettäisiin urheilua uusintana, vaikka tämän viikon käsipallomatseja. Anteeksi pitäisi pyytää sitäkin, etteivät taiteilijat ole saaneet koskaan omaa kansanjuhlaa. Tosin eikö taide ole ihan turhaa? Ehdottomasti, ainakin postmoderni!

Huumori on vaikea laji. Kuitenkin pahinta on se, jos se kokonaan häviää televisiosta. Kohta ei saa enää mistään laskea leikkiä, anteeksi korkeintaan Perussuomalaisista. Heistä saa tietysti sanoa ihan mitä vain, sehän on jo käynyt selväksi eduskunnassakin. Ennen pystyi kertomaan vitsejä ruokatunnilla ja vapaa-ajalla. Mutta ei enää. Nyt alapään huumoria saa viljellä vain Stand Up-komiikassa. Siis huumorikin on kaupallistettu, eli sun pitää maksaa siitä ja ostaa lippu. Silloin se on ihan hyväksyttyä vieläkin.

Odotan, että Tintti, Jerry Cotton, Aku Ankka ja Zane Grey poistetaan kirjastoista sekä divareista ja poltetaan roviolla. Miksi Aku Ankka? No siinä on se Karhukopla ja Roope Setä. Karhukoplassa pilkataan kaikkia varkaita ja heidän yksinkertaisuuttaan. Roope setä on hyvin ilkeä rikas ja Aku Ankka työtön luuseri.

Entä sitten museot. Niiden pitää lähetellä monta vuotta anteeksipyyntöjä ympäri maailmaa. Suurin osa museoiden kokoelmista on otettu sotasaaliina. Entä sitten Venäjä? Ei ole kuulunut anteeksipyyntöä, että veivät meiltä Alvar Aallon kirjaston, Jussi Mäntysen patsaan ja Viipurin taidemuseon ja paljon muuta. Entä sitten koko Viipurin kaupungin menetys. Anteeksi pitäisi pyytää ainakin kotinsa menettäneiltä. Mekin voismme tietysti pyytää anteeksi ja palautaa sotasaaliina saatua tuohitaidetta.

Entä pääministeri Antti Rinne? Milloin hän pyytää anteeksi lupaamaansa vappusatasta ja hoitajamitoitusta? Tietysti häntä pitää ymmärtää siinä, että muuten hänestä ei olisi tullut pääministeriä. Kyllä Antti pelastaa Suomen. Tietysti pitää muistaa, että Antilla on muitakin kiireitä valovoimaisten ehdokkaidensa kanssa. Onneksi Suomi on sentään kokoansa suurempi maailmalla.

Anteeksi meidän pitäisi pyytää vanhuksilta. Sitä, että meillä ei ole aikaa heille ja annamme empatiaa heille entistä vähemmän. Empatian puute on maamme ja nykyajan suurimpia puutteita. Meidän pitää välittää toisistamme.

Anteeksi

#anteeksi #vappusatanen #hoitajamitoitus #vanhukset #empatia #anttirinne #pääministeri #vihreät #demarit #ehdokas #suomi #kokoaansuurempi #jussimäntynen #alvaraalto #alvaraallonkirjasto #käsipallo #postmoderni #taide #kansanjuhla #kansanjuhlataiteelle #akuankka #zanegrey #jerrycotton #tintti #roopesetä #työtön #viipurintaidemuseon #viipuri #viipurinmenetys #viipurinkaupunki #empatianpuute #perussuomalaiset #persut #yle #lastenelokuvat #taideonturhaa #taideonihanturhaa #tuottajayle

Kuva: Kiasma