16. syys, 2020

Budjettiriihi

Hallitus on pitänyt budjettiriiheä Säätytalolla Helsingissä. Ainakaan maalikon silmissä ei näytä oikein hyvältä. Budjetti on ilmoitettu olevan ensi vuonna 11 miljardia alijäämäinen. Talouden pitäisi olla nyt tasasapainossa 2030, kun tavoite oli vielä viime vuonna vuodessa 2003. Eihän tuotakaan lukua 2030 kukaan ihminen usko. Twitterissä on asiasta kova meteli. Hallitusta ovat puolustaneet Liike Nytin Mikael Junger ja Vasemistoliiton Paavo Arhinmäkeä. 

Näyttää keskustelupalstoilla olevan yleinen tieto, että hallituksessa Keskustaa on viety taas oikein kunnolla. Kaikilla on korvat turpeessa, mutta vihreät näyttää olevan jälleen kokoansa suurempi. Puhutaan jo yleisestä joukkopaosta Keskustasta Persuihin. Puolueen kannatus on muutenkin jo noussut puolen prosentin luokkaa viime gallupista ja Keskustalla se on jälleen laskenut. Eikä tullut tästä bujetista suurta työttömyyden torjuntaohjelmaa. Työmarkkinajärjestöt päättävät hallituksen puolesta voidaanko yrityksissä sopia paikallisesti.

Ajatuspaja Libera on tarjonnut omaa vaihtoehtobudjettiaan. Se kyseenalaistaa valtion ydintehtävän. Se poistaisi yritystukia, asumistukia ja maataloustukia. Liberan mukaan Suomessa on ylisuuri julkinensektori. Leikattavaa siis kyllä riittäisi, jos nyt sitä joku haluaisi oikeasti tehdä.

#turve #buhettiriihi #alijäämä #bujetti #liikenyt #mikaeljunger #gallup #vasemmistoliitto #twitter #persut #keskusta #vaihtoehtobudjetti #joukkopakokeskustasta #perussuomalaiset #keskustelupalstat #työttömyys #työttömyydentorjunta #paavoarhinmäki #joukkopako  #työmarkkinajärjestöt #paikallinensopimus #yritys #työmaa #kokoaansuurempi #libera #leikattavaa #ajatuspaja #ajatuspajalibera #ylisuurivaltionsektori #libera #valtionsektori maalikonsilmin