20. syys, 2020

Purkutalo

Olipa vilkas päivä tänään. Olin kolmessa eri paikassa kuvaamassa. Viimeisenä kävimme Jaanan kanssa Keravalla kuvaamassa Taiteenkotitalo projektia. Eli viiskerroksinen purkurtalo on täynnä 94 ammattitaiteijan graffiti-töitä.

Olipa hyvä ja virkistävä näyttely. Ehdottomasti vuoden paras, vaikka olen kahlannut aika monta näyttelyä ja museota nyt läpi. Jaanan katsoi jonoa ja sanoi, että olisi pitänyt tulla heti aamulla. Minä sanoin vaan, että oli hyvä, ettei oltu viimeisenä viikonloppuna. Tässä näyttelyssä käy päivittäin 500-700 vierialijaa.

Keravalle pitää nostaa hattua. Voiko kaupunki saada parempaa mainoskampanjaa. Poislähtiessämme asemalta katsoin, kuinka kymmeniä ihmisiä pakkautui lähijunaan. Suurin osa nuoria, joista osa voi muuttaa Keravalle tulevaisuudessa.

Mikä parasta näyttely jatkuu kotona. Otin kuvat tekijöiden esittelystä, joten voin etsiä tekijöistä lisätietoa kotikoneen äärellä. Varoitus: näyttely loppuu ensi viikonloppuna. jos menette, niin olkaa jonossa jo avaamisaikaan. Onneksi fillarikahvila palvelee sujuvasti jonotuksen aikana. 

#kerava #taiteenkotitalo #graffiti #streetart #katutaide #abadonedhouse #purkutalo #kerrostalo #graffitimaalari #lähijuna #photography #fotography #taide #nuori #kotikone #fillarikahvila #avaamisaika #viimeinenviikonloppu #näyttely #vierailija #fillarikahvila #kahvila #jonotus #nostetaanhattua #nostetaanhattuakeravalle