13. joulu, 2020

Kahden kerroksen väkeä

Kuuntelin perjantaina täysistuntoa eduskunnasta koskien ulkoministeri Pekka Haavistoa. Puheenvuorot olivat hyvin vaihtelevia riippuen asetelmasta oliko kyseessä opposition vai hallituksen edustaja. Puheenvuorossa, joko puolusteltiin tai tuomittiin maamme ulkoministeri. Hallitus on antanut täyden tue Haavistolle.

Useassa vihreiden puheenvuorossa oltiin sillä kannalla, että syyllinen oli enemmän niskoitteleva virkamies, kokenut Pasi tuominen, joka on juristi ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Osan kansanedustajien mielestä Haaviston toimenpiteet olivat oikeutettuja. Aivan kuin kansalaistottelemattomuus olisi jälleen sallitua vihreillä ja he olisivat pari kerrosta muiden yläpuolella. Vihreät postasivat nopeasti, että "mitään väärää tai lainvastaista ei ole tapahtunut ja toimet lasten auttamiseksi ovat olleet asianmukaisia". Hetken kuluttua julkaisu kuitenkin poistettiin.

Perustuslakivaliokunta kuitenkin totesi, että Haaviston menettelyn moitittavuutta ei voida pitää vähäisenä.

Missä on sitten Pasi Tuomisen oikeusturva? Eikö hänen oikeusturvastaaan olla kiinnostuneita? Nyt olisi erittäin kiinnostavaa saada Pasi Tuomisen avoin haastattelu televisiossa. Vai onko hänet jo vaiennettu, ettei hän saa antaa asiassa enää haastatteluja. Ammattiyhdistysliike ei ole nyt noussut barrikaadeille puolustamaan hänen oikeuksiaan.

Se tuntui täysistunnossa pahalta, että ne kansanedustajat, jotaka ilmoittivat, ettei vanhempia haeta pois al-Holin leiriltä loistivat perjantaina täysinnstunnossa posissaolollaan. Ehkä he mutustelivat yksin jossain katkerana karvahattuaan kaikilla mausteilla.

 #täysistunto #vihreät #kahdenkerrokkoksenväkeä #pasituominen #pekkahaavisto #kaikillamausteilla #mutustelivat #karvahattua #kansanedustajat #ammattiyhdistysliike #virkamies #kokenutvirkamies #haastattelu #perustuslakivaliokunta #moitittavuutta #kansalaistottelemattomuus #oikeusturva #eduskunta