30. tammi, 2021

Sekavaa

Minulta meni alta valokuvausnäyttely galleriassa koronan takia huhtikuulta. Mielestäni ratkaisu oli tässä tilanteessa ihan oikea ja se siirtyi nyt alkuvuoteen 2022.

Kuitenkin ihmetyttää tämänhetkinen tilanne Suomessa. Osa museoista on kiinni ja osa auki. Helsingin työväenopiston kurssit järjestetään etänä, mutta Muurlan opisto jäjestää keväällä pimiökursseja paikanpäällä. Osa liikuntapaikoista on auki ja osa kiinni. Jyväskylässä alkoi tartuntarypäs juuri liikuntapaikasta. Uutisissa kerrottiin, että Hollywoodin elokuvantekijät tulevat tekemään filmejä Suomeen. Siis mitä, Yhdysvalloista, jossa on maailman pahin koronatilanne. Viime viikolla puhuttiin, että kausityöntekijät pääsevät jälleen kesällä mansikkapelloille. Varmaan huvipuistotkin avautuvat kesäksi. Samaan aikaan koronatapaukset ovat kasvussa Suomessa.

Siis koko ajan ajetaan kaksilla vankkureilla ja tehdään mitä halutaan. Rokotteita on tullut vain murto-osia luvatuista. Onko Suomessa valtaosa väestöstä rokotetu vasta vuoden 2022 loppupuolella? Hallitus syyttää EU:ta ja EU syyttää rokotetehtaita. Rokotetehdas on taas sitä mieltä, että mitään sopimuksia ei ole. Sopimuksista näytetään kuvia, mutta osa sopimuksesta on salattu. On tämä aikamoista hullunmyllyä.

#valokuvanäyttely #galleria #työväenopisto #liikuntapaikat ##filmi #hollywoodelokuvat #liikuntapaikat #pimiökurrist #muurlanpimiökurssit #koronarokotteet #salattusopimus #rokotettuväestö #väestörokotettu #eu #filmi #huvipuistot #huvipuistot #mansikanpoimijat #mansikkapellot #rokotetehdas  #kausityöntekijät #rokotesopimus #hullunmylly #aikamoinenhullunmylly #taidenäyttely #etäopetys #näyttely2022 #valokuvausnäyttely2022 #huhtikuu #jyväskylä #kuntosali #koronakuntosali #eulippu

Kuva: Marco Verch Professional

 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail