1. syys, 2021

Budjettiriihi

Ensi viikolla alkaa hallituksen budjettiriihi. Ennakkohupia ollaan saatu jo tuutin täydeltä, kun Vihreät on haukkunut ensin Keskustaa ja nyt myös Demareita. Sihti on ollut aikaa laaja kaikkia on yritetty ampua alas. Meinaako Vihreät lähteä hallituksesta taas kerran vai ehtiikö  Vasemmistoliitto ensin? Muten voisi lyödä vetoa Vihreiden lähdön puolesta, mutta silloin saataisiin luultavasti jo keväällä ennenaikaiset eduskuntavaalit. Aika ei ehkä riittäisi Vihreille kannatuksen korjaamiseen. Ehkä nyt voi täten vaatia kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Pitää muistaa, että Vihreät oli eduskuntavaalien jälkeen vasta viidenneksi suurin puolue. Mikään ihme ei olisi, jos Vihreät on eduskuntavaalien jälkeen Suomen kuudenneksi suurin puolue.

Työllisyydestä ei ole ollut paljon puhetta hallituksessa. Budjettiriihen mentäneen selvästi ilmastoasiat edelle. Samaan aikaan Suomen tuonti Kiinasta kasvaa selvästi. Eli työpaikat valuvat koko ajan turvallisesta Suomesta maailmaa saastuttavaan Kiinaan. Heitä ei paljon ilmastoasiat paina.

#bujettiriihi #työllisyys #ilamastoasiat #keskusta #vihreät #demarit #eduskuntavaalit #ennenaikaiseteduskuntavaalit #vaalit #kiina #saastuttaminen #työpaikatvaluvat #työpaikat #kiinaan #ennakkohupia #lähtöhallituksesta #hallitushajoaa #vasemmistoliitto