3. marras, 2021

Surullisia päätösiä

Helsinki ilmoitti eilen, että se ei aio tarjoilla lihaa kokouksissa, seminaareissa, työpajoissa ja yleisötilaisuuksissa. Vihreät ja Vasemmisto ja Kokoomuksen Kirsi Piha iloitsivat sosiaalisessa mediassa päätöksestä. Kuitenkin olisi aivan varmaa, että jos tulisi nälänhätä, niin liha maistuisi hyvältä heidänkin suussaan. Vanha viisaus on, että ruualla ei saa leikkiä. Kuitenkin Helsinki kaupunkina leikkii nyt ruualla. Samalla se on myös hyökkäys suomalaista perinteistä yhteiskuntaa vastaan. Mitä Suomessa jää jäljelle, jos metsäteollisuus, tehtaat ja elintarviketeollisuus ajetaan alas. 

Ostamme koko ajan enemmän Kiinalta, joka ei edes osallistu ilmastokouksiin, saatikka ilmastosopimuksiin. Pajon merkittävämpää olisi lopettaa yhteistyö Kiinan kanssa, jos halutaan ilmastotekoja. Kohta suomalaiset politiikot marssivat Kiinan talviolympialaisiin, kun pienen talon porsaat. Suomalaisista ympäristöteoista kärsivät aivan väärät tahot. Ensin pitäisi nähdä edes osa suuremmasta kokonaisuudesta.

Vieläkö Keskusta aikoo istua nykyisessä hallituksessa. jos se aikoo istua siellä, niin siltä menee viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Nyt olisi taas traktomarssin aika ja nyt siihen on todellakin painava syy. Muuten liha kielletään kohta kokonaan Suomessa, jos siitä saavat tiety tahot päättää. Samalla peräänkuulutetaan puolueisiin lisää makkaraa syöviä miesäänetäjiä. Voiko enää suurempaa kaksonaismoralismia olla.

#liha #päätös #helsinginkaupunki #vihreät #kokoomus #vasemmistoliitto #kiinan #kiinantuonti #olympialaiset #talviolympialaiset #lihakieltoon #keskusta #hallituksestalähtö #traktorimarssi #suomalaisetympäristöteot #seminaarit #kokoukset #suomalaisetympäristöteot #ilmastosopimus #ruuallaeileikitä #elintarviketeollisuus #tehtaat #metsäteollisuus #makkaraasyöviä #makkaraa #miesäänestäjiä #suomalainenperinnteinenyhteiskunta #keskustahallituksessa