22. heinä, 2022

Valokuvakisa

Pääsin Urban photo awards 2022 kisassa Italiassa Triestessa semifinaaliin. Finaaliin päässeet ilmoitetaan heinäkuun lopussa. Kisa voi hyvin päättyä minulta silloin, sillä niin hyviä kuvia kisassa on todella paljon. Sen kertoo jo osallistujamäärä eli 2800 valokuvaajaa. Onneksi oma kuva ainakin erotuu joukosta aiheensa ja värienkin puolesta.

Olen koittanut käydä kuvia läpi ja ymmärtää minkälaisia kuvien pitäisi olla. Olisi ehkä parasta mennä kuvaamaan talvella Intiaan, Bangladeshiin tai Etelä-Afrikkaan. Kuvata siellä katulapsia, ihmisen ja kulkukukoirien, lehmien ja kanojen vuorovaikutusta. Siellä kaduilla tapahtuu koko ajan. Tosin ihmisiä on niin paljon, että se jo vaikeuttaa valokuvaamista. Rajaus on todella tarkkaa puuhaa. Meillä Suomessa on vähän turhan sliipatut kadut, eikä ole tarpeeksi rosoisuutta. Odotin, että tässä kisassa olisi Ukrainan sota näkynyt enemmän, Muutama muka oli, mutta ei montaa. Kisa ei ota oikein poliittisesti kantaa mihinkään ja kisassa on mukana melkein kaikki maailman maat. Bangladeshista on joka vuosi mukana runsaasti valokuvaajia. Taso on kyllä kisassa aivan huikea ja pitää olla varsin nöyrä, että olen päässyt tähänkin asti. Pitää kokoajan oppia jotain uutta, että olisi mukana jatkossa tulevinakin vuosina.

#urbanphotoawards2022 #valokuvauskilpailu #trieste #italia #bangladesh #intia #eteläafrikka #katukuvaus #urbaaniaelämää #urbaani #lehmä #kana #katulapset #urbanstreets #rosoisuus #ukraina #ukrainansota #streetphotographyinternational #streetphotography #street_is_life