16. maalis, 2017

Mollivoittoinen kevät

Lohirintamalta ei ole kuulunut hyviä uutisia. Ei vaikka vietämme maamme juhlavuotta. Eeva- Maria Maijala Kalatalouden keskusliiton kepulainen puheenjohtaja puolustaa uutta lohiasetusta ja antaa sekavia lausuntoja lehdistössä. Lohta aletaan kalastaa merellä entistä aiemmin, mikä tarkoittaa vähemmän nousevia lohia Torniojokeen ja Simojokeen. 

Kemijoella Kemijoki Oy on alkanut sooloilemaan ja haluaisi hoitaa kohta kaikki lohiportaista aiheuttuneet velvoitteensa itse. Sehän on täyttä myrkkyä, sillä jokainen urheilukalastaja ymmärtää, että Kemijoki Oy ei ole kiinnostunut siitä, että lohi nousisi Kemijokeen. He tekevät kaikkensa, ettei kala nousisi lohiportaita pitkin, eikä lohen ylisiirtoja suoritettaisi. Se kun tietäisi lisää rahaa liituraitapuvun povitaskuun osinkoina. Tuntuu, että Lapissakin tietyt järjestöt ovat järjestäytymässä samaan sököporukkaan Kemijoki Oy:n kanssa. Kansaneustajat, jotka istuvat Kemijoki Oy:n hallituksessa ovat myös selkärangattomia.

Pahnan pohjimmaisena sitten Teno. Kohta alkaa uusi kalastuskausi, eikä Tenonsääntöä ole vieläkään saatu sorvattua. Lohikuninkuuskisaakaan ei tänä vuonna Utsjoella järjestetä. Vanha perinne katkeaa. Huhuja liikkuu jos jonkinlaisia: lupien hinnat nousevat rajusti, omia veneitä saa käytää ja poolijaot vievät vapauden kulkea joella. Herrat kalastavat illalla ja rupusakki päivällä. Porukka on tekemässä laajempaa poikottia joelle. Itse aion olla uskollinen joelle, mutta fiilikset ovat aika mollivoittoiset. Suurin hyöty Tenon lohelle saataisiin, jos makrillipyyntiä laitettaisiin kuriin Tenon vuonossa. Itse tein jo viime vuonna selväksi, että jokea en vaihda. Jos jään pois, niin siilloin loppuu myös lohenkalastus lopullisesti. 

Eli ei mitään uutta auringon alla Suomen lohipolitiikassa!